JÄÄURHEILUN ILOSANOMAA
Sunnuntai, 24 Marraskuu 2013 13:18

slider7

 

Yli kolmekymmentä korttelilaista ja reilut parikymmentä ohjaaja/huoltajaa. Siinä lukemat Korttelikerhon lauantaiaamupäivän vierailuun Mikkelin Jäähallissa. Ohjelmassa oli jääurheilua, perinteisen luistelun, pelailun ja hippojen kanssa. Erityisen miellyttävää oli nähdä huoltajien osallistuminen omien lapsien kanssa jäätoimiin. Kuka luisteli käsi-kädessä, toisen pelaillessa kiekkoa ja kolmannen työntäessä lastaan tuolissa jäällä tai luisteluttamassa sylissä vielä syli-ikäisiä. Yhdessäoloa, siinä päivän pääanti. Tämä toteutui loistavasti ja kaikki halukkaat pääsivät myös pelaamaan kiekkoa, jossa voitto ei ollut päätavoite, vaan yhdessä tekeminen.

 

Jokakertainen polttopallokin toimi jäällä, kun keskiympyrä pojitettiin ja tytötettiin korttelilaisilla, ohjaajien toimiessa polttajina. Ensimmäistä kertaa myös kisattiin huoltajia vastaan luisteluviestissä, jossa huoltajille annettiin lisätehtäväksi kuljettaa isoa pehmopalloa radan ympäri jaloin potkimalla. Ei lieni yllätys kenellekkään, että korttelilaiset pokkasivat tässäkin kisassa pidemmän korren.

 

Korttelikerholle ja MAHL:lle viikon isoimpia asioita oli kuitenkin kutsu päästä edustamaan Mikkeliläistä hyvinvointiverkostoa. Mukana verkostossa on Mikkelin kaupunki, sen eri toimialat, sosiaali- ja terveistoimi, koulu-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi. Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, ESLi:ä ja ELY-keskusta unohtamatta. Hyvinvointiverkoston tehtäväksi tullee suunnittelutoimien jälkeen saattaa ajatukset ja ideat paperilta käytäntöön. Tässä MAHL ja Korttelikerhot koetaan yhtenä käytännöntoimien toteuttajana kun puhutaan matalankynnyksen liikunnasta ja liikunnan elinkaaritoiminnasta. Mistään taikatempuista ei ole kyse, vaan toimien tarkastelutavoitteet käytönnön osalta ulottuvat vuosille 2016 ja 2017.

 

Kuvatunnelmia

 

Alkuun tunnusteltiin jään liukkautta..

 

 ..kuka ujostellen,

 

ihmetellen mediakuutiota,...

 

tai rennosti ottaen.

 

 

 

Vedot kuntoon.

 

Ja toisella puolella polttopalloa, onnistuu myös jäällä.

 

Juomatauolle on aina kiire.

 

Toinen tankkaa...

 

..ja toinen ottaa vaan rennosti.

 

Aika kyykyttää huoltajia.

 

Pelikentällä pelattiin kiekkoa.

 

Vapaa-alueella luisteltiin.

 

 

Tytöt on tyttöjä.

 

 

Ja pojat poikia.

 

Hmm... en se minä ollut, erkkaa lapaan.

 

Näin saatiin syksyn jääkausi avattua ja jatkossa jääurheilut suoritetaan ulkojäillä, tammikuusta 2014 alkaen.

 

Loppuvuoden ohjelma

LA 30.11.2013 - Hiihto, Rantakylä 10:00-12:00

  • » Hiihtovälineet, keliin soveltuva asustus - juomapullo!
  • » Huoltajat myös tervetulleita. Korttelikerho tarjoaa maksuttoman hiihtoaamupäivän.

 

 

Mikonkatu 5, myymälä pyritään avaamaan jo torstaista alkaen - tule tutustumaan toimintaan!

 

MAHL tuo yhteistyöyritys "Urheilupörssin - UP" Lahdesta Mikkeliin tulevalla viikolla. UP:n toimintaan voi tutustua netissä:

 

www.urheiluporssi.fi 

http://www.urheiluporssi.fi/uutiset/urheiluprssi-avautuu-mikkeliin/

 

Tulevana lauantaina UP:n kauppias Juha Heino on Korttelikerhon liikuntapaikalla, Rantakylässä n. 9:30-11:00 välin. Juha tuo mukanaan hiihtovarusteita, joiden pääpaino on lapsissa. Jos joillain on tiedossa puutteita varusteista niin ilmoittakaa suoraan Juhalle puutteet suksien, monojen ja sauvojen osalta, kokotoiveineen.

 

Nyt on myös aikuisilla mahdollisuus päivittää hiihtovehkeet!

 

This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it

040 576 9699

 

Myös omia pieneksi jääneitä hiihtovarusteita kannattaa ottaa mukaan, myydä/vaihtaa ne Urheilupörssiin tai suoraan toisille korttelilaisille.

 

LA 7.12.2013 - Uimahalli, Rantakeidas  HUOM! Rantakeitaassa Wipit -päivä - Korttelikerhoa EI OLE 10:00-12:00!

MAHL:n Korttelikerhot yhteistyössä Mikkelin kaupungin kanssa järjestää Rantakeitaalla LA 7.12.2013 Wipit -vesihuvipuistopäivän.

 

UIMATAITOISET KORTTELILAISET

  • » Korttelikerholaisille on varattu maksuton vierailu Rantakeitaaseen LA 7.12.2013 kello 15:00-18:00 välisenä aikana - tämä koskee uimataitoisia lapsia.
  • » Rantakeitaan lipunmyynnissä on lista korttelikerholaisista, ilmoittautumalla lipunmyynnissä ja mainitsemalla olevansa korttelikerholainen (nimi tarkistetaan) on mahdollisuus käydä omatoimisesti Wipit -vesipuistossa kello 15-18 välisenä aikana.

 

UIMATAIDOTTOMAT KORTTELILAISET - HUOLTAJA

  • » Uimataidottomille on varattu yksityistunti LA 7.12.2013 kello 18:00-19:00 yhdessä huoltajan ja korttelikerho-ohjaajien kanssa.
  • » Uimataidottomat korttelilaiset ja heidän huoltajansa. Kokoonnumme 17:30 alkaen Cafe Keitaassa ja siirrymme ryhmänä uimahallin puolelle kello 18.00.
  • » Uimahallin järjestyssäännöt kieltävät kellukkeilla uimisen isossa altaassa, mutta tässä poikkeustilanteessa katsomme kellukkeiden lisäävän turvallisuutta.
  • » Uimataidottomille suositellaan käsi- tai selkäkellukkeita vaihtoehtoisesti kelluntapukua.
  • » Ei pidä täysin luottaa kellukkeisiin, koska kellukkeet voivat luiskahtaa pois päältä.
  • » Uimataidotonta lasta ei saa jättää missään uimahallin tiloissa yksin!
  • » Uimataidottoman matkassa tulee olla täysi-ikäinen huoltaja.
  • Aamun kello 10-12 Korttelikerhoaika la 7.12.2013 muuttunut omatoimiseksi, tai ryhmävierailuksi Rantakeitaan Wipit -vesihuvipuistoon.

 

 

LA 14.12.2013 - Sisäliikunta, Rantakeidas 10:00-12:00

  • » Pikkujoulut, temppurata - sisäliikuntavaatteet, sisäkengät tai jumppatossut - muista juomapullo.

 

Pikkujoulujen jälkeen korttelikerho jää joululomalle. Kerhon kevätkausi starttaa lauantaina 4.1.2014 hiihdon merkeissä.

Korttelikerhoon tutustuminen on maksutonta. Kaipaamme kuitenkin ilmoittautumiset mieluusti ennakkoon, jotta osaamme varata riittävän määrän oheisvälineita, sekä ohjaajia paikalle. Lapsi voi tutustua maksutta korttelikerhotoimintaan kahden ohjatun päivän ajan. Muutoin syyskausimaksu per lapsi on 20 euroa. Marraskuusta lähtien toimintaan mukaantuleville, syyskausimaksu 10 euroa. Maksut toimitetaan huoltajille sähköpostiin marraskuun aikana.

MAHL Korttelikerhot ovat vakuuttaneet korttelilaiset ohjaajineen.

Tervetuloa mukaan - ilmoittautua voit myös TÄÄLTÄ.

 

MAHL:N TOIMINTAA MYÖS SENIORI-IKÄISILLE JA STARTTAAVIA KERHOJA

MAHL tiistaikiekot joka tiistai kilpahallissa klo 11.30-12.30

» 2€ omavastuu

» Kaikille avoin vuoro

MAHL keskiviikkosählyt, joka keskiviikko Rantakeitaan liikuntasalissa klo 21.00-22.00

» 2€ omavastuu (MAHL:n rekisteröityneille jäsenille 1€)

» Kaikille avoin vuoro

 

KORTELIKIEKKO ALKAA 7.12.2013 | Yhteistyössä Juniori-Jukureiden kanssa

- Aloitustapahtuma jäähallilla LA 7.12 klo 15.00-16.30

- Kaikille osallistujille lippu Jukureiden ja Hokin Mestis -otteluun.

- Mukana jäällä aloitustapahtumassa Jukurit edustuksen pelaajia.

- Toiminta tarkoitettu 7-12 vuotialle.

- Toiminta alkaa lähikaukaloilla 8.1.2014 - Kaukaloista tiedotetaan marraskuun aikana.

 

KORTTELIKERHO

- Joka lauantai Rantakylän alueella klo 10.00-12.00

- 4-12 vuotiaille suunnattua toimintaa.

- Lue lisää www.korttelikerho.fi

 

MUKANA JO YLI 60 LASTA!!!

 

KORTTELILAISEN HUOLTAJA - HYÖDYNNÄ JUKUREIDEN HAASTE MAHL:LLE!

Kortteliaiset huoltajinaan ovat tervetulleita Jukureiden haasteeseen. Alle 7-vuotiaat normaalistikin maksutta. Tähän tapahtumaan Korttelilaiset huoltajieen ilmoittautumisen kautta.

 

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET