KORTTELIKERHOA SPORTTIVARTIN SILMIN
Keskiviikko, 23 Lokakuu 2013 10:41

 

 

Korttelikerho on saanut hyvän vastaanoton lapsilta ja heidän huoltajiltaan. MAHL:n syksyllä 2013 aloittama korttelikerho on kerännyt jo lähemmäs 40, 4-12 -vuotiasta liikkujaa toimintaansa. Mukaan mahtuu vielä mukavasti. Toimintaan tutustuminen on maksutonta kahden ohjatun kerhopäivän ajan. Kerho toimii lauantaisin 10:00-12:00 Rantakylässä. Kerhopaikkana joko Rantakeitaan liikuntasali, tai Rantakylän monipuoliset ulkoliikuntapaikat.

 

 

 

SYYSKAUSIMAKSU:

 

» syys-joulukuu 20 euroa per korttelilainen

» marras-joulukuu 10 euroa per korttelilainen

 

Korttelikerhomaksut toimitetaan huoltajalle sähköpostitse marraskuun lopussa. Kevätkausimaksu (tammi-toukokuu 2014) 30 euroa per korttelilainen toimitetaan loppukeväästä 2014.

 

MAHL:n korttelikerhotoiminta on osa MAHL:n "harrasteliikunnan elinkaaritoimintaa", joka on aloitettu jo vuonna 2010 eri lajiliittojen ja opetushallituksen tukemana. Toiminta on pilotti Suomessa, ja tarkoituksenamme on luoda toimiva, haastava ja kehittävä harrasteliikuntamalli koko valtakuntaan. Kerhon tärkeimpinä teeseina on toiminnan ammattimaisuus, turvallisuus ja edullisuus.

 

MAHL:n korttelikerhotoiminnan 2013-2014 mahdollistavat korttelilaiset huoltajineen, sekä toimintaa tulemassa olevat instanssit ja yritykset. Suuri kiitos myös Rantakylän koululle liikuntavälineiden lainaamisesta korttelikerhon käyttöön.

 

KORTTELIKERHOSSA MUKANA

     
         
   
         
       
         
     

 

Viikko 43 (la 26.10.2013) korttelikerho viettää syyslomaa.

 

LA 2.11.2013 - Ulkoliikunta, Rantakylä 10:00-12:00

  • Suunnistus - ulkoliikuntavaatteet, juomapullo.

 

LA 9.11.2013 - Sisäliikunta, Rantakeidas 10:00-12:00

  • Leikit, pelit - koripallo, sisäliikuntavaatteet, sisäkengät, tai jumppatossut - muista juomapullo.

 

LA 16.11.2013 - Ulkoliikunta, Rantakylä 10:00-12:00

  • Jalkapallo - ulkoliikuntavaatteet, juomapullo.

 

LA 23.11.2013 - Ulkoliikunta, Rantakylä 10:00-12:00

  • Laji ilmoitetaan lähemmin, kelien ehdoin.

 

LA 30.11.2013 - Uimahalli, Rantakeidas 10:00-12:00

  • Varmista ohjaajille lapsen uimataito - uimapuku/-housut, pyyhe.

 

LA 7.12.2013 - Ulkoliikunta, Rantakylä 10:00-12:00

  • Laji ilmoitetaan lähemmin, kelien ehdoin.

 

LA 15.12.2013 - Sisäliikunta, Rantakeidas 10:00-12:00

  • Pikkujoulut, temppurata - sisäliikuntavaatteet, sisäkengät tai jumppatossut - muista juomapullo.

 

Pikkujoulujen jälkeen korttelikerho jää joululomalle. Kerhon kevätkausi starttaa lauantaina 4.1.2014 hiihdon merkeissä.

 

Korttelikerhoon tutustuminen on maksutonta. Kaipaamme kuitenkin ilmoittautumiset mieluusti ennakkoon, jotta osaamme varata riittävän määrän oheisvälineita, sekä ohjaajia paikalle. Lapsi voi tutustua maksutta korttelikerhotoimintaan kahden ohjatun päivän ajan. Muutoin syyskausimaksu per lapsi on 20 euroa. Marraskuusta lähtien toimintaan mukaantuleville, syyskausimaksu 10 euroa. Maksut toimitetaan huoltajille sähköpostiin marraskuun aikana.

 

MAHL Korttelikerhot ovat vakuuttaneet korttelilaiset ohjaajineen.

 

Tervetuloa mukaan - ilmoittautua voit myös TÄÄLTÄ.

 

Korttelikerhokuvia MAHL:n facebookista.

 

Mikäli kysyttävää, tai toiveita, ota reilusti yhteyttä:

 

Pasi Pippuri

korttelikerho(at)mahl.fi

0407710520

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET