KORTTELISÄBÄN SYYSKAUDEN LOPPUTURNAUKSEN VOITTOON OTAVA WILD
Sunnuntai, 04 Joulukuu 2022 17:31

 KS tuuletus

Korttelisäbän syyskauden lopputurnaus pelattiin sunnuntaina seitsemän joukkueen voimin. Mukana oli lähes 70 lasta viettämässä vauhdikasta sunnuntaita säbän parissa. Tänä vuonna turnauksessa pelattiin vain yksi sarja: 1-6-luokkalaiset. Pelaajia ja joukkueita turnaukseen tuli Rantakeitaan, Ristiinan, Otavan ja Anttolan lähiliikuntapaikoilta.

 

Lopputurnauksessa pelattiin yksinkertainen runkosarja, josta kaksi parasta etenivät finaaliin ja sarjan kolmonen ja nelonen pelasi pronssista. Pronssiottelussa vastakkain oli Rantakeidas Rangers ja Ristiina Oilers, jossa ottelu päättyi Ristiinan voittoon 4-2. Finaalissa nähtiin puolestaan paikalliskamppailu kun Otava Wild kohtasi Otava Devilsin. Otava Wilds oli piirun verran tehokkaampi ja nappasi ottelusta voiton 6-2 lukemin ja pääsi tuulettamaan mestaruutta!

 

Korttelisäbäkausi jatkuu vielä muutaman viikon ajan ennen joulutaukoa. Viikot 49 ja 50 harjoitukset vielä normaalisti (Otavassa ei pelejä 6.12. ja 13.12.). Maanantaista 19.12. alkaen rauhotutaan joulutauolle ja kevätkausi alkaa jälleen maanantaina 9.1.2023!

 

MAHL kiittää kaikkia turnaukseen ja syyskaudelle osallistuneita lapsia ja erityiskiitos kaikille tänään lopputurnauksessa apukäsinä olleille tuomareille, vanhemmille ja ohjaajille.

 

Kuvia päivästä voi fiilistellä täältä.

 

Lisätietoja korttelitoiminnasta:

Elina Purhonen

elina(at)mahl.fi

044 984 2354

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET