ETSIMME OHJAAJIA LIIKUNTAKERHOIHIN |
Maanantai, 20 Kesäkuu 2022 07:31 |
Mikkelin alueen harrasteliigat järjestää monipuolista kerho- ja leiritoimintaa 3–12-vuotiaille syyskuusta kesäkuun loppuun. Kerhotoimintaa järjestetään koulupäivien aikana yhteistyössä Mikkelin kaupungin kanssa sekä iltaisin ja viikonloppuisin. Järjestämme moniliikunta-, salibandy-, voimistelu-, ja jalkapallokerhoja. Lisäksi järjestämme myös viikon mittaisen kesälomaleirin kesäkuun alussa.
Nyt etsimmekin remmiin mukaan uusia reippaita vastuu- ja apuohjaajia! Vastuuohjaajalta edellytämme vähintään 18 vuoden ikää ja mahdollisuutta oman auton käyttöön. Apuohjaajien tulee olla vähintään 15-vuotiaita. Vastuuohjaajilta kokemus lasten ryhmien ohjaamisesta katsotaan eduksi, mutta tarvittaessa koulutamme tehtävään.
Toivomme ohjaajilta liikunnallisuutta, luotettavuutta, oma-aloitteisuutta. Omaa kokemusta eri lajeista ei tarvitse olla.
Maksamme kerhoista ohjaajille palkkiota seuraavasti:
Lisäksi ohjaajilla on oman innokkuuden mukaan mahdollisuus työllistyä myös eri lajien tuomarointi- ja toimitsijatehtäviin. Toimitsija ja tuomarointitehtävistä maksamme palkkiota seuraavasti: Toimitsijatehtävät: 10e/peli Tuomarointitehtävät: 10e/peli (salibandy, jalkapallo), 20e/peli (jääkiekko, jääpallo)
Vapaamuotoiset hakemukset voi laittaa osoitteeseen elina(at)mahl.fi. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä elokuun aikana.
Tarkistamme kaikilta ohjaajiltamme rikosrekisteriotteen lasten kanssa työskentelemiseen.
Mahdolliset tiedustelut: Elina Purhonen elina(at)mahl.fi 044 984 2354 (lomalla 4.-29.7.2022) |
ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN
Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas
Korttelisäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka
Kesälomaleiri (4-12-vuotiaat) | Rantakeidas
KORTTELI UUTISET
-
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 19
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 19 -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 18
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 17 -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 17
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 17 -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 16
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 16 -
KORTTELISÄBÄN KEVÄTKAUDEN LOPPUTURNAUKSEN OHJELMA JA INFOT
KORTTELISÄBÄN...