KORTTELIFUTIKSET KÄYNNISSÄ
Tiistai, 10 Toukokuu 2022 06:27

 KF otava

 

Viime maanantaina 2.5. käynnistettiin Four Season toiminnan viimeinen laji, korttelifutis. Futiskausi starttasi Tupalassa, johon paikalle saapui innokaita tyttöä ja poikaa valmiina jalkapallopeleihin. Keskiviikkona toiminta jatkui Otavass ja torsaina Lähemäellä. Perjantain Anttolan korttelifutiksen aloitus jouduttiin siirtämään viikolla eteenpäin ja toiminta saadaan sielläkin käyntiin tulevana perjantaina (13.5.). Tällä viikolla futista pääsee pelaamaan kaikilla lähiliikuntapaikoilla ja toiminta huipentuu kesäkuussa pelattavaan lopputurnaukseen.

 

Toimintaan voi edelleen tulla mukaan.  Korttelifutis on tarkoitettu kaikille 4-12-vuotialle, eikä aiempaa lajitaustaa jalkapallosta tai seuratoiminnasta tarvita. Muista ilmoittautua toimintaan mukaan lomakkeella, jotta vakuutusturva tulee voimaan ja ajankohtaisen infon suoraan perille. 

 

Ilmoittautumislomakkeen löydät TÄÄLTÄ!

 

Lisätietoja

Elina Purhonen

elina(at)mahl.fi

044 984 2354

 

Korttelifutis info

Korttelifutiskausi alkaa 2.5.2022. Lopputurnaus pelataan kesäkuun lopulla.

Kaikki lapset ja ohjaajat on vakuutettu koko toiminnan ajan. Muistakaa ilmoittautua alla olevan lomakkeen avulla, jotta vakuutusturva on voimassa.

Toimintakauden maksu on 15€ per lapsi (sis. Vakuutuksen, ohjauksen ja lopputurnauksen)

Tutustuminen korttelifutikseen on täysin maksutonta.

Toimintaa järjestetään lähiliikuntapaikoilla kerran viikossa.

Korttelifutis on tarkoitettu ala-aste ikäisille tytöille ja pojille.

Kouluun menevät eskari-ikäiset  lapset voivat halutessaan osallistua 7-12 -vuotiaiden korttefutikseen tai naperofutikseen.

- Naperoilla (4-6 -vuotiaat) on oma korttelifutis treeni kerta viikkoon.

 

Toimintaperiaate

Kaikille avointa toimintaa.

Loppuhuipennus, lopputurnaus pelataan kesäkuun lopulla.

Harjoitukset kerran viikossa lähiliikuntapaikalla.

Lapsi voi viikon aikana käydä useammissa pelipaikoissa, samalla maksulla.

Toiminta on pääsääntöisesti pelaamista.

Varusteet: ulkoliikuntavarusteet, nappikset / lenkkarit sekä juomapullo.

Kentillä mahdollisuus kokeilla maalivahtina oloa.

 

Toimintakalenteri

 

7-12 vuotiaat:

Päivä   Aika   Paikka   Ohjaaja
             
Maanantai   18:00-19:00
  Tupala (Suojakallion puisto)  

Oskari Koppi, Maria Niilo-Rämä, Peppi Pippuri

             
Keskiviikko   18:00-19:00   Otavan koulu   Aaro Hyvönen
             
Torstai   17:00-18:00   Lähemäki**   Oskari Koppi
             
Perjantai    16:00-17:00   Anttola**   Reetta Salmelainen

**Toiminta alkaa koulun kentällä ja siirtyy kesäkuussa nurmikentälle

 

NAPEROT 4-6-vuotiaat:

Päivä   Aika   Paikka   Ohjaaja
             
Maanantai   17:00-18:00 
  Tupala (Suojakallion puisto)   Oskari Koppi, Maria Niilo-Rämä, Peppi Pippuri
             
 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Harrastevoimistelu (7-12-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Ilmoittautumislomake

 

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Korttelisäbä (4-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

 

Nuorten salibandy (13-16-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET