NUORET
Perjantai, 15 Tammikuu 2016 11:54

netti 400 nuoret

 

MAHL aloitti Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä- hankkeen avulla järjestämään toimintaa myös nuorille. Hankkeen aikana nuorille kokeiltiin erilaisia toimintoja, tapahtumia sekä vuoroja, joilla pyrittiin lisäämään nuorten liikuntaa ohjatussa toiminnassa. Hankkeen avulla alkanut nuorten toiminta on pääsääntöisesti pelaamista ja hauskanpitoa harrasteliikunnan periaatteella, tosissaan muttei totisesti.

 

MAHL tarjoaa vaihtoehdon nuorisoliikunnalle ja toivoo että kilpatoiminnan jälkeen nuorilla on vielä mahdollisuus pysyä lajinsa parissa harrastepuolella, samalla myös kokeilla uusiakin lajeja. Unohtamatta toki niitä nuoria, jotka eivät ole koskaan lähteneet seuratoimintaan mukaan ja haluavat pelata eri pallopelejä. Young Guns- toiminta tarjoaa nuorille mahdollisuuden monipuoliseen liikuntaan eri lajien parissa ja mikäli et ole koskaan harrastanut kyseistä lajia, toimintaan on helppo tulla mukaan avoimien pelivuorojen kautta jossa kaikki pääsevät pelaamaan.

 

 

 

 

 

KORTTELIKERHOSSA MUKANA

 

       
  mikkeli