KORTTELIKERHO PÄÄTTÄÄ SYYSKAUDEN PERHEIDEN PIKKUJOULUIHIN
Keskiviikko, 16 Joulukuu 2015 18:47

 

 

MAHL korttelikerho kävi tutustumassa viime lauantaina Hänskin hornankattilaan. Mukana oli lähes 50 luistelijaa aamutuimaan unelmajäällä hänskissä. Mukana oli perheitä ja kentällä pelattiin jääpalloa, sekä opeteltiin pelien ja leikkien avulla luistelun alkeita.

Korttelikerhon huima syyskausi päättyy tulevana lauantaina 19.12.2015 Rantakeitaan liikuntasalissa, jossa vietetään perheiden yhteiset pikkujoulut.


Ohjelmassa on temppurata, kaupunkisota ja lasten oma pelitoive. Samalla tehdään lasten lahjojen vaihto, joten tuo tullessasi lahja, jonka arvo saa olla korkeintaan 5 euroa.

 

MAHL toivottaa kaikki vanhemmat saliin mukaan temppuilemaan ja pelaamaan lasten kanssa.

 

Kerhon jälkeen jokaiselle muksulle vanhempineen on tarjolla joulupuuro, jonka tarjoaa yhteistyökumppani Cafe Keidas.

 

 

LOPPUVUODEN OHJELMA  

 

LA 19.12.2015 - Sisäliikunta, PERHEPIKKUJOULUT 09:30-11:00 | Rantakeitaan liikuntasali

» Korttelikerhon liikunnalliset perhepikkujoulut.

» Sisäliikuntavaatteet, sisäpelikengät / tossut - muista juomapullo.

» Tuo tullessasi lahja, jonka arvo saa olla korkeintaan 5 euroa.



VANHEMMAT OVAT TERVETULLEITA MUKAAN SALITOIMINTAAN

 

Korttelikerhopäivinä lapsi tulee toimittaa liikuntapaikalle. Ohjaajalla tai sisäliikuntapäivänä salin ovessa on osallistujalista, johon tulee merkata paikallaolo. Listassa on varattuna tila myös tutustujille ja uusille korttelilaisille. Näiden osalta tulee ilmoittaa osallistujan nimi, syntymäaika, sekä huoltajan yhteystiedot. MAHL Korttelikerho on vakuuttanut kaikki korttelilaiset tapaturmavakuutuksella.

 

KORTTELIKERHO - MITÄ SE ON?

Moniliikuntakerho - Korttelikerho jatkaa toimintaansa lauantaiaamupäivisin Rantakylän kaupunginosassa. Kerho on tarkoitettu 4-12 vuotiaille liikunnasta innostuneille nuorille. Liikunnallisia leikkejä, pelejä ja kilpailuja järjestetään lauantaisin Rantakeitaan liikuntasalissa, sekä Rantakylän lähiliikunta-alueella, alkaen 19.9.2015 ja päättyen 7.5.2016 (HUOM! Syys-, joulu- ja hiihtoloma lepäillään).

Korttelikerhon joka lauantainen järjestämisaika on kello 09:30-11:00 (lapsen tulee olla liikuntapaikalla viimeistään 09:30 ja hänet voi noutaa 10:30 alkaen). Rantakylässä ja Urpolassa liikutaan samanaikaisesti. Teemapäivinä Rantakylän ja Urpolan korttelilaiset kokoontuvat yhteiseen paikkaan, teemapäivinä nähdään mm. Jäähalli, Keilahalli, Uimahalli ja hiihtopäivät.

 

MAKSU:

Syyskausi 19.9.-19.12.2015 | 20 euroa - 13 korttelitapahtumaa

Kevätkausi 2.1.-7.5.2016 | 30 euroa - 16 korttelitapahtumaa

 

*Korttelikerhotoimintaan tutustuminen on maksutonta. Lapsi voi tutustua kahteen tapahtumaan maksutta, korttelikausimaksu toimitetaan huoltajalle sähköpostitse. Kesken toimintakauden mukaantulo huomioidaan syys-/kevätkausimaksussa.

 

KERHOPAIKAT:

RANTAKYLÄ (Rantakeitaan liikuntasali ja lähiliikuntapaikat) Lisätietoja, Tuomas Anttonen, tuomas(at)mahl.fi, 0458726800

 

ILMOITTAUTUMISET:

TÄÄLTÄ, tutustu myös lain edellyttämään rekisteriselosteeseen TÄÄLTÄ.

 

 

KERHOJEN VAKUUTUSTURVA JA VARUSTEET

 

MITÄ MAKSU PITÄÄ SISÄLLÄÄN:

-Vakuutusturvan ohjattujen tapahtumien ajan.

-Laji- ja liikuntaohjauksen.

 

Kerhopäivissä ohjaajina toimii riittävä määrä aikuisia, sekä 12-18 -vuotiaita apuohjaajia.

 

VARUSTUS: Sisäliikuntapäivänä mukaan tulee varata sisäliikuntakelpoiset vaatteet, sekä vaaleapohjaiset kengät tai jumppatossut. Ulkoliikuntapäivänä mukaan tulee varata sääoloihin soveltuvat ja säänkestävät vaatteet, sekä juoksuun ja liikkumiseen soveltuvat jalkineet. Juomapullo ja pyyhe. Omien pelivälineiden mukaan ottaminen on suotavaa, kyseisen lajiteeman mukaisesti.

 

LISÄTIETOJA:

Tuomas Anttonen       

tuomas(at)mahl.fi

0458726800

Pasi Pippuri

pasi(at)mahl.fi

0407710520

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET