KORTTELISÄBÄN LOPPUTURNAUS TOI HYMYN HUULILLE
Tiistai, 10 Marraskuu 2015 15:35

 

 

MAHL järjesti viikonloppuna korttelisäbän lopputurnauksen. Mukana oli yhteensä lopputurnauksessa lähes 150 lasta. Katsomo vilisi täynnä myös kannustavia vanhempia, sisaruksia sekä isovanhempia. Rantakeitaassa oli todellinen urheilujuhlan tunnelma.

Korttelisäbään osallistui toimintakaudella lähes 200 lasta eri lähiliikuntapaikoilla. Reilun kahden kuukauden ajan tutustuttiin toimintaan ja salibandyn saloihin. Näitä taitoja ja intoa käytettiin hyväksi lopputurnauksessa. Pelit olivat mukavia ja intoa pelaajilla riitti alusta loppuun saakka. Isojen sarjaan osallistui yhteensä 10 joukkuetta, pienten sarjaan osallistui 4 joukkuetta. Näissä sarjoissa pelattiin harrastamisen ilosta ja tärkeintä oli hauskanpitoa omien kavereiden kesken.

Alle kouluikäisten sarjoissa pelattiin isonaperot sarjaa neljän joukkueen voimin ja mininaperoiden sarjaa kolmen joukkueen voimin. Näissä peleissä tärkeää oli hauskapito ja osallistuminen. Pienet 3-6 vuotiaat pelasivat todella hienoa peliä ja kaikki osallistuivat hienosti pelaamiseen. Maaleja tehtiin ja niissä tärkeintä oli että kaikki iloitsivat onnistumisesta, ylävitosia harjoiteltiin maalien jälkeen ja myös muitakin tuuletusta nähtiin.

 

Jokainen korttelisäbän lopputurnaukseen osallistunut pelurit palkittiin mitalein turnauksen jälkeen. Iloisia naamoja nähtiin ja pieniä pettymyksiäkin nähtiin jotka aika nopeasti muuttui iloksi. Tulos oli sivuseikka, sillä pelaaminen omien kavereiden ja kylän poikien kesken oli tärkein asia.

 

Kiitos kaikille korttelisalibandyssä mukana olleille. Komea säbäkausi on nyt ohi ja toiminta jatkuu korttelijääpallolla ja korttelikiekolla. Myöhemmin keväällä pelataan sitten korttelifudista.

 

Kiitos Mikkelin kaupungille, kaikille mukana olleille ohjaajille, lopputurnauksen talkooporukalle, vanhemmille sekä muille tukijoille.

 

 

Katso kuvia lopputurnauksesta täältä.

Mestareita

 

Pienten sarjan mestarijoukkue | 1-2 lk.

OTAVAN JOUKKUE

 

Isojen sarjan mestarijoukkue | 3-6 lk.

 

IHASTJÄRVI

 

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET