KORTTELIFUDIKSESSA MUKANA JO 100 MUKSUA
Maanantai, 25 Toukokuu 2015 08:20

 

 

Korttelifudis on löytänyt paikkansa viidellä eri lähiliikuntapaikalla, joissa on selkeää kysyntää lähipaikkaliikunnalle. Suurimman suosion ovat saaneet Rantakylän korttelifudis ja Otavan korttelifudis. Rantakylässä oli paikalla 31 muksua ja Otavassa 25 muksua viikon peleissä.

 

Etenkin Otavassa korttelitoiminta on otettu ilolla vastaan. Kiekko oli suuressa suosiossa jo talvella ja nyt korttelifudis jatkaa suosiotaan. Tuomas Lind on apureineen tehnyt hienoa työtä Otavan harrasteliikunnan kehittämisessä.

 

Korttelifudiksessa on jo yhteensä mukaan yli 100 lasta ja mukaan pääsee mukaan edelleenkin. Uusia futareita saa tulla mukaan ja kokeileminen on ilmaista korttelifudiksessa. Kausi huipentuu 1.7.2015 lopputurnaukseen, jossa kaikki lähiliikuntapaikat kokoontuvat yhteen. Lopputurnaus järjestetään Mikkelin pyhätössä eli Hänskissä.

 

Mikkelin kaupunki avasi nurmikentät tälle viikolle, joten Rantakylässä siirrytään Sokkalen nurmikentälle palaamaan jatkossa, karttalinkki alla. Lähemäellä pelataan myös jatkossa koko ajan nurmella.

 

Tervetuloa tutustumaan korttelifudikseen!!

 

Viikkotreenit:

 

Tiistai(12.5.2015 alkaen)

 

Ihastjärven koulun kenttä, klo 17.30-18:45

 

 

Keskiviikko(13.5.2015 alkaen)

 

Lähemäki nurmikenttä, klo 17.30-18:45

Urpolan tekonurmikaukalo ja hiekkakenttä, klo 17.30-18:45

Rantakylä Sokkalan nurmikenttä, klo 17.30-18.45. Katso karttakuva sokkalan kentälle täältä. Kato Google maps kuva tästä.

Otavan koulun hiekkakenttä, klo 17.30-19.00

 

 

Lisätietoja:

 

Tuomas Anttonen

tuomas(at)mahl.fi

0458726800

 

ILMOITTAUDU MUKAAN KORTTELIFUDIKSEEN - TÄÄLTÄ

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET