KORTTELIKIEKON HUIMA PÄÄTÄSPÄIVÄ
Sunnuntai, 15 Maaliskuu 2015 16:52

 

 

MAHL:n ja Juniori-Jukureiden yhteistyössä toteutettu Korttelikiekko päätti neljännen kiekkokautensa lauantaina kirkaissa valoissa. Oli siis lopputurnauksen vuoro, ja pelipaikkana toimi Mikkelin jäähallit. Sarjoja nähtiin tänä vuonna kolme. Allekouluikäisten "Naperosarja", A-tasosarja ja AA-tasosarja. Uudistuksena tehtiin siis ei suoraan ikäluokitus, vaan turnauksessa huomioitiin enemmän lasten sijoittaminen omaan tasojoukkueeseen.

 

Talvella 2015 toiminnassa oli mukana yhteensä 10 eri kaukaloa Mikkelin taajama-alueelta, sekä lähikunnista. Kaikkinensa toimintaan kävi tutustumassa noin 200, 4-12 -vuotiasta tyttöä ja poikaa, joista 160 rekisteröityi toimintaan. Ilahduttavaa oli, että näistä lapsista 136 ei ole vielä ohjatussa kiekkotoiminnassa mukana, mikä osoittaa sen, että Korttelitoiminta koetaan tervetulleeksi liikuntavaihtoehdoksi niin kaupungissa kuin maakunnissa. Lopputurnauksessa pelasi lähes 140 kiekkoharrastajaa, ja mukana oli myös tyttöjä. Lopputurnauksen "Naperosarjassa" oli lisäksi vierailemassa vajaat 20 Juniori-Jukureiden Leijonakiekkokoululaista.

 

Turnaukseen saatiin palkintojenjakajiksi Jukureiden pelaajistoa, sekä SM-liigasta JYP:n Marko Kauppinen.

 

 

AA-SARJA (Kokeneempien ryhmä)

  1. Rantakylä
  2. Mäntyharju
  3. Lähemäki
  4. Haukivuori
  5. Otava
  6. Ihastjärvi

A-SARJA

  1. Urpola
  2. Ristiina
  3. Mäntyharju
  4. Otava
  5. Rantakylä
  6. Lähemäki

NAPEROSARJA

  1. Leijonakiekkokoulu Sininen | Peliohjaajat Pasi Piispa ja Jussi Huttunen
  2. Leijonakiekkokoulu Keltainen | Peliohjaajat Perttu Pullinen ja Jarkko Lahnasalo
  3. Korttelikerho (4-5 vuotiaat) | Peliohjaajat Juuso Kokkonen ja Esa Nissinen

 

Talvi oli jälleen ulkojääkiekolle haasteellinen, mutta hienosti jokaisella kaukalolla kokoonnuttiin peleihin useampana viikkona. Suuret kiitokset toiminnan mahdollistamisesta kuuluukin kaukaloiden ohjaajille, jotka ovat osallistuneet toimintaan lasten ehdoilla. Samoin kiitokset korttelikiekkokaudesta lapsille, huoltajille, Mikkelin kaupungille, Jäähallihenkilökunnalle, sekä päätösturnaukseen osallistuneille tuomareille (MJT ry) ja Mikkelin Jukureille.

 

Korttelikiekkotoiminta jatkuu kaudella 2015-2016, mutta sitä ennen on mahdollisuus jatkaa peliliikuntaa muiden korttelilajien toimesta.

 

KORTTELIFUDIS | TOUKO-KESÄKUU 2015 (lue lisää)

Toimintaa pyritään järjestämään 10 lähiliikuntapaikalla Mikkelissä, sekä lähikunnassa. Korttelifudis järjestetään MAHL:n ja MP:n yhteistyönä. Allekouluikäisten ryhmä löytyy Mikkelissä Rantakylästä, samanaikaisesti muun korttelifudiksen yhteydessä. Tutustu korttelifudikseen, etsi lähin lähiliikuntapaikka ja ilmoittaudu mukaan.

 

Lisäpelipaikkoja järjestetään, mikäli paikkaan löytyy vastuuohjaaja, samoin jokaiseen paikkaan kaivataan lisäohjaajia - kysy tai ilmoittaudu Tuomakselle tuomas(at)mahl.fi / 0458726800

 

 

KUVIA LOPPUTURNAUKSESTA

 

 

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET