KORTTELISSA SALIBANDYA JA TEMPPUILUA
Tiistai, 27 Tammikuu 2015 15:39

 

 

Aivan uskommattomat talvikelit ovat hemmotelleet korttelilaisia niin lauantaisin korttelikerhossa, kuin käynnissä olevissa lajikortteleissa, bandyssa ja kiekossa. Kaikkiaan lähes 300, 4-12 -vuotiasta lasta on tutustunut ja liikkunut korttelitoiminnassa syksyn ja talven aikana. Lasten ja nuorten toiminnalle on siis kysyntää ja siihen on myös pyritty vastaamaan. Pienin askelin, mutta vakaasti ja monipuolisesti olemme kaikki yhdessä luomassa hieman liikkuvampaa nuorisoa.

 

Lauantaina otimme irtioton arjesta, ja liikuimme Urpolassa ja Rantakeitaalla salibandyn merkeissä. Perinteiset hipat, leikit ja temppurata tarjosi mukavaa vaihtelua viikonlopulle. Rantakylässä pelejä saatiin kolmelle eri ryhmälle, joten jokaiselle muksulle löytyi hienosti omaa liikkumista ja vastaanottokykyä vastaavaa haastetta. Tyttöjen jumpat ja leikit imaisivat mukaan myös hieman karskimmat pojat, onneksi lapsista löytyy vielä sitä aitoa leikkimieltä.

 

TAMMI-HELMIKUUN OHJELMA

 

LA 31.1.2015 - Luistelu - Rantakylä 09:30-11:00 (Molemmat kerhot samassa paikkaa)

» Pelit, leikit, hipat.

» Ulkoliikuntavarusteet, mailat, kypärät - muista juomapullo ja luistinpyyhe.

 

LA 7.2.2015 - Lentopallo 09:00-10:30 HUOM! Aikaistunut aika | Urpolan koulunsali, Rantakeitaan liikuntasali

» Lentopallo, leikit, temppurata.

» Sisäliikuntavaatteet, sisäkengät tai jumppatossut - muista juomapullo.

 

LA 14.2.2015 - Mäenlasku - Rantakylä BMX-rata 09:30-11:00 (Molemmat kerhot samassa paikkaa)

» Pulkat, rattikelkat, snowscootit, liukurit.

» Ulkoliikuntavarusteet.

 

VIIKOT 8-9 | KORTTELIKERHO HIIHTOLOMALLA

» Omatoimista ja monipuolista liikkumista.

 

Mitä korttelikerho on? LUE LISÄÄ

 

Korttelibandya maanantaisin Hänskissä klo. 17:00-18:00 , mukaan pääsee vaikka tutustumaan. LUE LISÄÄ

 

KORTTELIKIEKKO KÄYNNISSÄ

 

KAUKALOT | Viikkotreenit

 

- Urpola | TO 17.30 -19.00

- Lähemäki |  KE 17.30 -19.00*

- Rantakylä | KE 17.30 -19.00*

- Ristiina | KE 17.30 -19.00

- Otava |  KE 17.30 -19.00

- Haukivuori |  TI 17.30 -19.00

- Hangastenmaa | TI 17.30 -19.00

- Mäntyharju | TO 17.30 -19.00

- Ihastajärvi | TI 17.30 -19.00

- Kangasniemi | KE 17.30 -19.00

 

*Alle kouluikäisten ryhmät Rantakylässä ja Lähemäellä keskiviikkoisin klo 17:30-19:00.

 

Korttelikiekon osallistujien vakuutusturvan tarjoaa Pohjola | Suur-Savon Osuuspankki

 

Korttelikiekosta voit lukea lisää TÄÄLTÄ

 

LISÄTIETOJA:

 

Tuomas Anttonen       

tuomas(at)mahl.fi

0458726800

Pasi Pippuri

pasi(at)mahl.fi

0407710520

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET