KÄSITTELYRATA, TOUR DE KEIDAS JA BMX
Maanantai, 12 Toukokuu 2014 19:23

 

Korttelikerhon toiseksi viimeisenä päivänä liikuttiin pyörillä. Alkuun Rantakylän alakentällä ajettiin pyörillä, potkulaudoilla, sekä potkumopoilla käsittelyrataa, joka sisälti pujottelun, ympyräajon, sekä jarrutukset. Tämän jälkeen 5-12 vuotiaat lähtivät "Tour de Keitaalle", eli opettelemaan ryhmäajoa (tempoajoa) yleisen liikenteen sekaan. Noin 3 kilometrin matka taitettiin jonoajona, jonka aikana opeteltiin liikennesääntöjä pyöräilijän näkökulmasta, sekä huomioimaan muut tienkäyttäjät. Ohitukset kävelijöistä, suhtautuminen ohitettavan oloon, risteyskäyttäytyminen ja tunneliajo, jolloin on hyvä käyttää oman pyörän soittokelloa, näin vältetään muiden liikkujen yllätytetyksi tuleminen. Hienosti meni!

 

Pyöräilylenkin jälkeen pelasimme pienpelejä kaukalojalkapallon ja salibandyn merkeissä.

 

Päivän kohokohta oli siirtyminen BMX-radalle. Apuohjaajina toimineet Kalle ja Tatu näyttivät BMX-ajon alkeita, pyörän hallintaa hyppyjen, mutkien ja kumpareajon merkein. Isoimmat korttelilaiset kokeilivat radan läpiajoa mallikkaasti, kun taas nuorimmille siunaantui opit kumpareajosta. Päivä sujui esimerkillisesti ja ilman havereita. Jokainen sai varmasti oppia ja haastetta hieman erillaisemman pyöränkäsittelyn tiimoilta. Erityiskiitos apuohjaajille Kallelle ja Tatulle.

 

Vielä kerran muksut - korttelikerhon päätöspäivä La 17.5.2014 Urskissa!

 

PÄÄTÖSPÄIVÄN OHJELMA

 

LA 17.5.2014 - Yleisurheilu, Urheilupuisto 10:30-13:00

» Juoksut, hypyt, heitot.

» Ulkoliikuntavarustus - juomapullo.

 

Korttelikerhon päätöspäivä Urskissa alkaa 10:30. MAHL tarjoaa korttelilaisille urheilusuoritusten päätteeksi välipalan. Huoltajat ovat tervetulleita seuraamaan nuorien edesottamuksia Urheilupuistoon.

 

MITÄS KESÄLLÄ - NO KORTTELILEIRILLE TIETENKIN

 

Kesäkuun alussa Mikkelissä järjetetään WHL Leirit, jossa MAHL Korttelileiri on mukana. Korttelileiri toimii päiväleiritoimintana, ja mukana onkin yhteensä 14 ala-asteikäistä tyttöä ja poikaa. Lajileireinä nähdään jääkiekko, salibandy, sekä taitoluistelu. WHL Leireillä on mukana yhteensä 171 tyttöä ja poikaa, joten Kalevankankaalla on liikunnan riemua tiedossa kesäkuun ensimmäiseläl viikolla.

 

KORTTELIKERHO - MITÄ SE ON?

 

Jäsenmäärältään Etelä-Savon suurin liikuntaseura MAHL - Mikkelin alueen harrasteliigat aloitti ala-asteikäisten tyttöjen ja poikien kortteliliikuntakerhon järjestämisen talvikaudelle 2013-2014.

 

Moniliikuntakerho - Korttelikerho aloitti toimintansa Etelä-Savon ELY-keskuksen tukemana syyskuussa 2013. Kerho on tarkoitettu 4-12 vuotiaille liikunnasta innostuneille nuorille. Liikunnallisia leikkejä, pelejä ja kilpailuja järjestetään lauantaisin Rantakeitaan liikuntasalissa, sekä Rantakylän lähiliikunta-alueella, alkaen 21.9.2013 ja päättyen 17.5.2014 (HUOM! Syys-, joulu- ja hiihtoloma lepäillään). Korttelikerhon joka lauantainen järjestämisaika on kello 10:00-12:00 (lapsen tulee olla liikuntapaikalla viimeistään 10:30 ja hänet voi noutaa 11:30 alkaen).

 

KORTTELIKERHO PÄÄTTYY LA 17.5.2014 TÄMÄN TOIMINTAKAUDEN OSALTA.

 

Kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti lapsille. MAHL Korttelikerho haluaa erityisesti kiittää Mikkelin Kaupunkia, ELY -keskusta, sekä Rantakeitaan henkilökuntaa. Vielä erikoisemmat kiitokset mukana olleille ohjaajille, sekä Rantakylän koululle välinelainoista. Kauden 2014-2015 korttelikerhosta tiedotetaan heti kesän päätyttyä. Kaikki ilolla liikkumaan huoltajien kanssa, lajeja löytyy kun vaan tahtoo.

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET